urut_web_banner

Kaksien urkujen voimalla

Tuomiokirkko sai jo suunnitteluvaiheessa arvoisensa urkufasadin eli julkisivun, joka saattoi kätkeä sisäänsä suuren soittimen. Ensimmäiset urut rakensi lahtelainen Albanus Jurva, joka käytti uruissaan tunnetun saksalaisen Walcker-rakentamon toimittamia pillejä. Jurvan urkujen teknisesti erikoinen ratkaisu ei osoittautunut kestäväksi, ja jo 1920-luvulla soitin haluttiin uusia. Kangasalan Urkutehdas rakensi urut uudelleen käyttäen olemassa olevia Walcker-pillejä ja laajentaen soitinta merkittävästi. Työn suunnitteli Tampereen vanhan kirkon urkuri Aarne Wegelius. Uusi soitin valmistui vuonna 1929 alkuperäisen julkisivun taakse.

Tuomiokirkon urut osoittautuivat aikaa kestäviksi. Niiden toiminnassa ei ollut moittimista ja niiden sointia arvostettiin myös 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin sotien välisiä soittimia uudistettiin ahkerasti. Siksi Tuomiokirkon urut ovat pysyneet muuttamattomina aina tähän päivään asti.

Tuomiokirkon pääurkujen äänenvoima on poikkeuksellinen ja niiden kieliäänikerrat täyteläisiä ja vahvoja. Toisaalta uruista löytyy myös herkkiä ja runollisia sävyjä.

Vuonna 1983 Tuomiokirkko sai sivuparvelle toiset urut, jotka soveltuvat erityisen hyvin barokin aikakauden, kuten Bachin musiikin soittamiseen. Niiden kirkas, selkeä ääni ja 1700-luvun saksalaista urkujenrakennusta jäljittelevä viritys tekevät niistä tyylillisesti vastakohtaisen parin pääuruille.

Teknistä tietoa uruista


Pääurut toimivat pneumaattisen koneiston avulla. Koskettimistosta välittyy lyijyputkia pitkin paineilmaimpulssieja ilmalaatikoille, joiden tehtävä on ohjata soittoilma oikeaan pilliin. Urkupillit on ryhmitelty pilliriveiksi, jotka sisältävät kokonaisen asteikon. Näitä äänikertoja on uruissa 69. Soittaja voi valita haluamansa äänikerrat äänikertakytkimien, yhdistelmäpolkimien tai jalalla käytettävän yleispaisutinrullan avulla.


Sivu-urut toimivat mekaanisesti. Koskettimen liike välittyy vinkkelien, abstraktien ja vellojen (eli nivelten, puurimojen ja saranoitujen tankojen) avulla ilmalaatikon sisällä olevaan jousitettuun soittoventtiiliin. Äänikertojen valinta tapahtuu vetämällä äänikertatapeista, jotka liikuttavat grafiitilla liukastettuja rei'itettyjä puurimoja eli listeitä.